maanantai 30. maaliskuuta 2015

Krookukset ovat nupulla

Maaliskuun viimeisenä sunnuntaina aurinko paistoi, mutta lämpötila oli vain muutaman asteen plussan puolella. Yön aikana krookuksen nuput olivat nousseet läpi kohmeisen maan. Maanantaina satoi sitten lunta ja räntää - toivottavasti nuput eivät hyydy pieneen pakkaseen. Krookukset eli sahramit ovat helmililjojen lisäksi lempikevätkukkiani. Istutin pihallemme viime syksynä yli kaksisataa krookuksen sipulia.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Nyt pääsee uimaan!

Asensimme uimaportaat laiturin päähän - meri ei taida enää jäätyä. Uudenvuoden aattona uitiin viimeksi. Tälle vuodelle on vielä talviturkki heittämättä, nyt siihen ei enää ole estettä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kevät tuli - tervetuloa!

Kevät tuli pihamaalle. Sipulikukat puskevat jo varsiaan lehtikatteen läpi. Paikoin on vielä luntakin, mutta pääosin maa on sula. Meri ei jäätynyt tänä talvena lainkaan, ja kevätkin alkoi jo helmikuun lopulla. Ruissalo <3